Täydennyskoulutus elää mukana muutoksissa

Vuonna 2002 julkaistiin oikeusministeriön työryhmän mietintö ”Rikosseuraamusalan henkilöstön täydennyskoulutus”. Työryhmä määritteli rikosseuraamusalan haasteiden ja täydennyskoulutustarpeiden pohjalta painopisteet ja koulutussuunnitelman. Suunnitelma painottui ensisijaisesti vankien ja asiakkaiden kanssa välittömässä vuorovaikutuksessa työskentelevälle henkilöstölle suunnattuun koulutukseen sekä esimiesten ja johdon valmiuksien parantamiseen.

Painopistealueista johdettiin tuolloin seitsemän opintokokonaisuutta:

• Lähi- ja asiakastyön kehittäminen
• Organisaation ja työyhteisön kehittäminen
• Uusintarikollisuuden vähentämiseen tarkoitetut ohjelmat
• Turvallinen täytäntöönpano
• Rikosseuraamusalan uudet säädökset
• Rikosseuraamusalan perusteet
• Kansainvälinen yhteistyö

Nämä opintokokonaisuudet ovat pohjana myös tämän päivän koulutustarjonnalle, vaikka muutoksia on tapahtunut. Viime aikoina on nostettu esiin esimerkiksi lainsäädäntökoulutusten tarve. Lisäksi uusi teknologia on tuonut muutoksia turvallisuuskoulutusten sisältöihin. Sen sijaan kehittäminen tuntuu olevan vähäisemmässä roolissa nykyään, kun tehtäviä on organisaatiossa eriytetty toisistaan. Kehittäminen tapahtuu yhtäällä ja perusteisiin painottuva koulutus toisaalla. Myös kansainvälinen yhteistyö on vähentynyt.

Koulutuspäällikkö Raija Järvenpään malli

Oikeusministeriön työryhmään osallistui silloisesta Vankeinhoidon koulutuskeskuksesta koulutuspäällikkö Raija Järvenpää. RSKK:n juhlavuoden kunniaksi päätin haastatella reilut kymmenen vuotta sitten eläkkeelle jäänyttä edeltäjääni ja kysyä, mikä on se Raija Järvenpään malli, josta niin moni puhuu arvostaen. Tässä välissä RSKK:ssa ei ole ollut erillistä koulutuspäällikköä, mutta viime vuodesta lähtien täydennyskoulutuksen kehittämiseen on jälleen panostettu perustamalla uusi täydennyskoulutuspäällikön virka.

Raija Järvenpää kertoi olleensa koulutuskeskuksen ensimmäinen koulutuspäällikkö ja hoitaneensa tehtävää lähes 20 vuotta. Ennen koulutuspäällikön tehtävää Raija Järvenpää toimi lähes 20 vuotta opinto-ohjaajana Helsingin vankilassa, jossa hän teki koko Suomen mittakaavassa uranuurtavaa työtä käynnistäessään 1970-luvulla vankien lukiokoulutuksen. Yhteistyökumppanina toimi jo silloin Mäkelänrinteessä sijaitseva aikuislukio, ja historiallista on, että kaikki opettajat tulivat vankilan ulkopuolelta. Puheesta kuuli, että vankien asiat ovat edelleen lähellä Järvenpään sydäntä.

Järvenpään tehtäviin koulutuspäällikkönä kuuluivat koulutussuunnitelmien ja budjettien lisäksi erityisesti kuntouttavaan työhön, rangaistusajan suunnitelmiin ja käynnistyvään ohjelmatyöhön liittyvät koulutukset. Työnjako oli selkeä: voimankäytön koulutuksista vastasi Asko Hattuniemi kumppaneineen ja yhdyskuntaseuraamustyön puolta hoitivat Tiina Vogt-Airaksinen, Tuula Asikainen ja nykyinen pääjohtajamme Anna Arola-Järvi.

Täydennyskoulutus työelämän kehittäjänä

Koulutukseen liittyvät tilastot kertovat siitä, että täydennyskoulutus on aina elänyt mukana muutoksissa. Esimerkiksi vuonna 2001 koulutusmäärät olivat moninkertaiset seuraaviin vuosiin verrattuna. Tuolloin koulutuksia järjestettiin 158 ja osallistujia oli yhteensä 3 383. Syynä suuriin määriin oli organisaatiomuutos, jossa vankeinhoitolaitos ja kriminaalihuoltolaitos yhdistyivät. Koulutus koettiin tärkeäksi yhteistyötä vahvistavaksi elementiksi muutoksessa. Sen jälkeen kuitenkin koulutusmäärät vähenivät ja jo vuoden 2004 toimintakertomuksissa pohdittiin yksiköiden taloudellisen tilanteen vaikutusta koulutuskysyntään. Vuonna 2004 koulutuksia järjestettiin 36 ja osallistujia oli yhteensä 781. Vertailun vuoksi parikymmentä vuotta myöhemmin, vuonna 2025, järjestettiin 44 koulutusta, joihin osallistujia oli yhteensä 1 637. Vuonna 2025 koulutusmääriä nosti muun muassa valmistautuminen vankeuslain muutoksiin, ja osaltaan kasvun taustalla oli etätoteutusten lisääntyminen.

Raija Järvenpää kysyi minulta kiinnostuneena, järjestetäänkö vankiloissa toteutettavia laitoskoulutuksia edelleen. Järvenpää piti laitoskoulutuksia tärkeänä jo siksi, että niissä pääsi sisään vankiloiden arkeen. Tällaisia koulutuksia olivat muun muassa rangaistusajan suunnitelmiin liittyvät koulutukset. Järvenpää koki, että laitoskoulutuksilla pystyttiin tukemaan eri ammattiryhmien välistä yhteistyötä vankiloissa. Raija kertoi, että näissä koulutuksissa hän oppi ymmärtämään paljon ja että se auttoi häntä koulutusten suunnittelussa. Hän varoitti siitä, ettei koulutuksia ja koulutuspolkuja kannata suunnitella liian eriytetysti eri ammattiryhmille, koska yhteistyö ja yhdessä tekeminen on tärkeää. Toisaalta Järvenpää jäi pohtimaan myös vahvan ammatti-identiteetin merkitystä toimivalle yhteistyölle. Yksittäisistä ammattiryhmistä hän nosti esiin erityisesti vankien työtoiminnan ja koulutuksen parissa työskentelevän henkilöstön, ja kertoi järjestämistään perehdytyskoulutuksista vankiloissa toimiville opettajille.

Kuntouttavan työn merkitys

Merkittävä ajattelutavan muutos Järvenpään työuran aikana tapahtui kuntouttavassa työssä eli siinä, että pelkkien seuraamusten sijaan alettiin tarkastella, mistä rikollinen käyttäytyminen johtuu ja mikä toimii uusimisriskin vähentämisessä. Raija Järvenpää toimi yhtenä Vankeinhoidon koulutuskeskuksen ”What works – Mikä toimii vankeinhoidossa ja kriminaalihuollossa” -julkaisun taustahahmoista. Julkaisu perustui Heurekassa vuonna 2001 järjestettyyn kansainväliseen seminaariin, jossa esiteltiin ensimmäistä kertaa Suomessa tutkimuksia rangaistusten tehosta uusimisriskin vähentämisessä.

Ajattelutavan muutos johti meille jo tutuksi käyneen ohjelmatyön käynnistymiseen. Järvenpää kertoi, miten ohjelmatyön oppia haettiin tuolloin Kanadasta, jossa Järvenpääkin pääsi käymään CS:n (Cognitive Skills -ohjelman) kehittämisen aikaan. Myös pohjoismainen yhteistyö oli Järvenpään mukaan vahvaa ja antoisaa. Vasta pohjoismaisissa tapaamisissa, ainoana suomalaisena koulutuspäällikkönä, hän pääsi ensimmäistä kertaa tapaamaan toisia samassa virassa toimivia kollegoitaan. Järvenpää kiitteli entistä ylijohtajaa K.J. Långia siitä, että hän oli hyvin kansainvälisesti verkostoitunut.

Arvostamani kollegan kohtaamisesta jäi hyvä mieli. Vaikka Järvenpää ei itse osannutkaan nimetä sitä Raija Järvenpään mallia, josta paljon puhutaan, haastattelusta välittyi hänen innostuksensa organisaation ja työn kehittämiseen sekä vahva pyrkimys aitoon vuorovaikutukseen. Se on jo itsessään minusta oikein hyvä malli!