Poissaolokäytännöt

Opiskelijan läsnäolovelvollisuus kullakin lähiopintojaksolla on vähintään 80 % (vihreä taso) . Mikäli yksittäisen kurssin hyväksytty suorittaminen vaatii korkeampaa kuin vähintään 80 %:n läsnäoloa, saavat opiskelijat kirjallisesti tiedon asiasta opintojakson alussa.
Mikäli opiskelijan poissaolojen määrä kasvaa, mutta läsnäoloa on yli 60 % (keltainen taso), tutoropettaja kutsuu opiskelijan mahdollisimman pikaisesti keskustelemaan opintojen etenemisestä. Tähän keskusteluun kutsutaan mukaan myös opettaja/t, joiden jaksolla ollaan ”keltaiselle tasolla”. Puuttuvat opinnot tulee suorittaa mahdollisimman pian korvaavilla tehtävillä.
Mikäli opiskelijan läsnäolo jää alle 60 % (punainen taso), opintojakso hylätään ja sen voi suorittaa, kun se järjestetään seuraavan kerran. Korvaavia tehtäviä voidaan ”punaisella tasolla” harkita, mikäli yhtäjaksoinen poissaolo johtuu terveydellisestä syystä (esim. influenssa). Sairaustapauksessa opiskelijan tulee toimittaa lääkärintodistus tutoropettajalle viimeistään neljäntenä poissaolopäivänä. Vastuuopettajalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta korvaavien tehtävien antamiseen ja siten jakson hyväksymiseen. Johtaja päättää tapauskohtaisesti hyväksytäänkö korvaavien tehtävien antaminen.
Työssäoppimisjaksoilla opiskelijan poissaolot/virkavapaudet vaikuttavat jaksolle määriteltyjen oppimistavoitteiden toteutumiseen. Koulutusvankilassa poissaolot käsitellään voimassa olevan Virkaehtosopimuksen mukaisesti. Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen tutkintosäännön 9§ mukaan opiskeluun kuuluvat tehtävät, opintosuoritukset ja läsnäolovelvollisuus opetuksessa määritellään opintojaksokohtaisesti kulloinkin voimassa olevan opetussuunnitelman ja opiskelijan henkilökohtaisen opintosuunnitelman mukaan.
Opiskelija on oltuaan poissa velvollinen suorittamaan jaksoon kuuluvia lisätehtäviä, jos havaitaan ettei oppimistavoitteet toteudu työssäoppimisjakson aikana. Opintojaksosta vastaava opettaja voi kuitenkin hyväksyä tapauskohtaisesti vaihtoehtoisia suoritustapoja opintojen suorittamiseen. Erityisestä syystä koulutuskeskus voi poiketa opetussuunnitelmasta johtajan päätöksellä. (kts. Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen tutkintosääntö 4§, 9§).
Näytön arviointitilaisuus koostuu kokelaan itsearviosta sekä arvioijan ja valvojan tekemien havaintojen koostamisesta arvioksi. Tämä arviointi käydään näyttötilaisuuden jälkeen läpi ja kokelaalle annetaan suorituksesta palaute.
Lyhyesti
- Opettaja kirjaa kaikki poissaolot huolellisesti päiväkirjaan.
- Opiskelijalla itsellään on vastuu huolehtia siitä, että läsnäolovelvollisuus kullakin opintojaksolla toteutuu hyväksyttävällä tavalla.
- Opiskelijalla on poissaolojensa selvitysvelvollisuus ”keltaisella” ja ”punaisella” tasolla. Johtaja hyväksyy tai hylkää tapauskohtaisesti mahdollisuuden ”punaisen tason” poissaolojen suorittamiseen korvaavin tehtävin.
- Johtaja voi erillisestä pyynnöstä myöntää opiskelijalle luvan välttämättömään poissaoloon.
Lue lisää aiheesta: Opiskelijaa koskevia sääntöjä