Koulutuskeskuksen järjestyssääntö
Sääntö on voimassa 1.9.2025 alkaen.
1. Soveltaminen
1.1. Rikosseuraamusalan koulutuskeskus on Rikosseuraamuslaitoksen yksikkö. Tässä järjestyssäännössä annettuja määräyksiä noudatetaan Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen toimeenpanemassa koulutuksessa ja oppilaitoksen tiloissa. Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen järjestyssääntö koskee soveltuvin osin myös täydennyskoulutuksessa olevia Rikosseuraamuslaitoksen virkamiehiä sekä ulkopuolisten järjestämien koulutustilaisuuksien osallistujia.
1.2. Järjestyssääntö on nähtävillä oppilaitoksessa ja se annetaan tutkinto-opiskelijoiden käyttöön kurssin alussa. Opiskelijoiden tulee perehtyä siihen ja kääntyä epäselvissä tapauksissa tutoropettajan puoleen.
2. Tavoitteet
2.1. Järjestyssäännön tavoitteena on luoda linja yleiselle järjestykselle ja opiskelua edistävälle ilmapiirille.
2.2. Järjestyssäännön tavoitteena on myös lisätä henkilökunnan ja opiskelijoiden työturvallisuutta.
3. Yleisiä määräyksiä
3.1. Opiskelijan on käyttäydyttävä asiallisesti ja kunnioittavasti koulutuskeskuksen henkilökuntaa ja muita opiskelijoita kohtaan oppilaitoksessa ja sen ulkopuolella. Jokainen opiskelija vastaa omalta osaltaan työrauhan säilymisestä koulutuskeskuksen järjestämissä opetustilaisuuksissa.
3.2. Opiskelijat ja henkilöstö voivat liikkua RSKK:n tiloissa kulkutunnistetta käyttäen vapaasti klo 6–22, myös kirjastossa. Vain 6. kerros ei ole opiskelijoiden käytössä. RSKK:ssa on kameravalvonta ja hälytysjärjestelmä. Jos talossa liikkuminen aiheuttaa hälytyksen, peritään kustannukset hälytyksen aiheuttaneelta.
3.3. Opiskelijoiden tulee käyttää virkapukua tai koulutuskeskuksen järjestämää suojavaatetusta opettajan tai koulutuskeskuksen yksikön päällikön erikseen niin määrätessä.
3.4. Kriminologisen kirjaston käyttösääntö määrää kirjaston käytöstä. Koulutuskeskukseen tilatut päivälehdet on tarkoitettu henkilökunnan ja opiskelijoiden luettavaksi. Lehdet tulee lukea niiden lukupisteissä.
3.5. Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen tiloissa ja alueella mukaan lukien kurssihotelli päihtyneenä esiintyminen on kielletty. Koulutuskeskuksen järjestämässä koulutuksessa päihteiden käyttö ja päihtyneenä esiintyminen on kielletty. Koulutuskeskuksen päällikkö voi antaa luvan alkoholitarjoiluun juhla- ja muissa vastaavissa tilaisuuksissa. Tupakointi ja sähkötupakointi on sallittu vain ulkona, siihen erikseen osoitetuissa paikoissa.
3.6. Opiskelijoilla on oikeus käyttää heille osoitettua kopiokonetta opintoihin liittyvän materiaalin kopioimiseen. Henkilökunta ei saa luovuttaa kopiokoodia/lukijaa opiskelijoiden käyttöön.
3.7. Opiskelijat ovat vastuussa heidän käyttöönsä annetuista tiloista, kalustosta, varusteista ja välineistä vahingonkorvauslain (31.5.1974/412) mukaan. Rikkoontumisista ja katoamisista on ilmoitettava välittömästi asianomaisen aineen opettajalle tai tutoropettajalle.
3.8. Ovista kuljetaan elektronisilla koodeilla ja kulkutunnisteella, jotka ovat henkilökohtaisia, eikä niitä saa luovuttaa muille. Katoamisesta on ilmoitettava välittömästi infoon, kadonneesta kulkutunnisteesta peritään 50 euroa. Ulko-ovista kuljettaessa on aina varmistettava, että ovet menevät varmasti lukkoon.
4. Majoitus
Kurssihotellia koskevat määräykset annetaan erillisessä ohjeessa.
5. Opiskelua koskevat määräykset
5.1. Osallistuminen opetukseen
5.1.1. Tutkintosäännössä todetaan, että saadakseen tutkintotodistuksen opiskelijan on osallistuttava opetukseen ja selviydyttävä opintoihin kuuluvista tehtävistä ja muista opintosuorituksista annettuun määräaikaan mennessä, kuitenkin enintään 2 vuoden kuluessa tutkinnon aloittamisesta. Opintojen keskeytysaikaa ei lueta opintojen enimmäisaikaan. Opiskeluoikeuden siirtoa voi anoa ennen opintojen aloittamista siten, että aloitus tapahtuu seuraavan aloituserän mukana, viimeistään vuoden kuluttua. Jo opintonsa aloittanut voi hakea opiskelun keskeytystä vuodeksi kerrallaan, kuitenkin yhteensä enintään 2 vuotta.
5.1.2. Opintojaksojen opettajat määrittävät läsnäolovelvollisuuden ja enimmäispoissaolojen määrän opintojaksolla. Opintojakson opettajalla on oikeus velvoittaa opiskelija korvaavaan tehtävään poissaolon syystä tai pituudesta riippumatta.
5.1.3. Yksikönpäällikkö myöntää luvat kolmen päivän kestäviin poissaoloihin tutoropettajan esityksestä.
5.1.4. Luvattomasta poissaolosta seuraa kurinpitokäsittely (katso kohta 6.).
5.1.5. Opintovilppi
Opintovilppinä pidetään lunttaamista tentissä, toisen opiskelijan tehtävän tai tietojen kopiointia tai osittaista kopiointia sekä lainatun tai tekoälyllä tehdyn tekstin esittämistä omana tekstinä ilman asianmukaista viittausta lainaukseen. Opintovilppi johtaa annetun tentin tai tehtävän hylkäämiseen sekä kurinpitokäsittelyyn (katso kohta 6.).
Avunanto opintovilppiin johtaa tehtävän tai suorituksen hylkäämiseen sekä kurinpitokäsittelyyn.
5.2 Päivystys
5.2.1. Opiskelijalla on velvollisuus osallistua opintoihin kuuluvaan oppilaitospäivystykseen. Oppilaitospäivystys on osa opetusta. Päivystyksestä ei makseta erillistä korvausta.
5.2.2. Päivystäjän tehtävänä on valvoa järjestystä ja turvallisuutta Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksessa sekä opastaa ja ohjata koulutuskeskuksessa opiskelevia ja vierailevia yhdessä henkilökunnan kanssa.
5.2.3. Päivystäjän välittömänä ohjaajana toimii yksikönpäällikön määräämä opettaja. Käytännössä infon työntekijät myös opastavat ja neuvovat päivystäjää.
5.2.4. Tarkemmat määräykset päivystäjän tehtävistä annetaan erillisohjeessa.
6. Kurinpitokäsittely
6.1. Kirjallinen varoitus
Koulutuskeskuksen yksikönpäällikkö voi, jollei suullista huomautusta katsota riittäväksi seuraamukseksi, antaa tutkintoon johtavassa koulutuksessa opiskelevalle kirjallisen varoituksen, jos tämä:
1) on käyttäytynyt koulutuksen aikana Rikosseuraamuslaitoksen virkamiehelle sopimattomalla tavalla,
2) on laiminlyönyt opetukseen osallistumisen; tai
3) on rikkonut koulutuskeskuksen järjestyssääntöä tai kurssihotellin käyttösääntöä.
Edellä 1 momentin 1 kohdassa mainittuna sopimattomana käytöksenä on pidettävä erityisesti tekoa tai käytöstä, joka on omiaan vaarantamaan luottamusta rikosseuraamusalalla toimivalle virkamiehelle kuuluvien tehtävien rehelliseen, luotettavaan ja oikeudenmukaiseen hoitoon.
Yksikönpäällikkö voi antaa tutkintoon johtavassa koulutuksessa opiskelevalle kirjallisen varoituksen myös, jos tämä kieltäytyy päihdetestauksesta tai antaa päihteiden väärinkäytön osoittavan näytteen.
Koulutuskeskuksen yksikönpäällikkö voi ilmoittaa täydennyskoulutuksessa olevan Rikosseuraamuslaitoksen virkamiehen järjestyssääntörikkomuksista tämän työnantajalle.
6.2. Koulutuksesta erottaminen
Koulutuskeskuksen yksikönpäällikkö voi erottaa opiskelijan tutkintoon johtavasta koulutuksesta, jos tämä:
1) on antanut koulutukseen pyrkiessään sellaisia vääriä tai harhaanjohtavia tietoja, jotka olisivat voineet estää koulutukseen valinnan taikka jättänyt kertomatta sellaisen itseään koskevan olennaisen seikan, joka olisi voinut muodostua valinnan esteeksi;
2) on syyllistynyt koulutuksen aikana sellaisen rikokseen, joka osoittaa sopimattomuutta rikosseuraamusalalle taikka muutoin käyttäytynyt Rikosseuraamuslaitoksen virkamiehelle sopimattomalla tavalla eikä kirjallista varoitusta ole pidettävä riittävänä seuraamuksena;
3) tutkintoa suorittaessaan kieltäytyy päihdetestauksesta taikka antaa päihteiden väärinkäytön osoittavan näytteen eikä kirjallista varoitusta ole pidettävä riittävänä seuraamuksena;
4) laiminlyö toistuvasti tai olennaisella tavalla opetukseen osallistumisen; taikka
5) on toistuvasti tai olennaisella tavalla rikkonut koulutuskeskuksen järjestyssääntöä.
Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna rikoksena tai sopimattomana käytöksenä on pidettävä erityisesti tekoa tai käytöstä, joka on omiaan vaarantamaan luottamusta rikosseuraamusalalla toimivalle virkamiehelle kuuluvien tehtävien rehelliseen, luotettavaan ja oikeudenmukaiseen hoitoon.
Erottamista koskeva päätös voidaan panna heti täytäntöön, jollei koulutuskeskus tai hallinto-oikeus toisin määrää. Jos koulutuksesta erottamista koskeva päätös kumotaan, koulutuskeskus päättää opiskelijan siihen mennessä suorittamien opintojen hyväksi luettavuudesta myöhempien vastaavien opintojen yhteydessä.
Tutkintoon johtavasta koulutuksesta erotetun opiskelijan määräaikainen virkasuhde, johon hänet on nimitetty työssäoppimisen suorittamiseksi, päättyy ilman eri päätöstä siitä ajankohdasta, josta hänet on erotettu koulutuksesta. Mahdollinen oikeus kurssihotellimajoitukseen päättyy myös samassa yhteydessä.
6.3 Menettely opiskeluoikeutta koskevassa asiassa, kurinpitoasiassa ja huomautusta annettaessa
Ennen opiskeluoikeuden menettämistä tai keskeyttämistä koskevan päätöksen tekemistä, huomautuksen tai varoituksen antamista taikka opiskelijan erottamista on päätöksen perusteena oleva asia, teko tai laiminlyönti yksilöitävä, kuultava opiskelijaa sekä hankittava muu tarpeellinen selvitys.
Opiskelijan oikeudesta käyttää suomen tai ruotsin kieltä 1 momentissa tarkoitetussa asiassa säädetään kielilaissa (423/2003).
6.4 Oikaisu ja muutoksenhaku
6.4.1. Opiskeluoikeuden menettämistä, opiskelun keskeyttämistä, varoituksen antamista tai koulutuksesta erottamista koskevaan päätökseen tyytymätön voi hakea siihen kirjallisesti oikaisua koulutuskeskuksen johtokunnalta 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
6.4.2 Oikaisuvaatimuksesta annettuun päätökseen haetaan muutosta hallinto-oikeudelta siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Opintosuorituksen arviointia tai aikaisempien opintojen ja osaamisen hyväksi lukemista koskevaan oikaisumenettelyssä annettuun päätökseen ei saa valittamalla hakea muutosta.
6.4.3. Henkilöstön kurinpitomenettelyssä noudatetaan virkamieslakia.
7. Päihdetestaus
7.1. Tutkintoon johtavassa koulutuksessa opiskeleva on velvollinen koulutuskeskuksen määräyksestä osallistumaan terveydenhuollon ammattihenkilön tai laboratoriohenkilökunnan tekemään päihdetestiin, jos on perusteltua aihetta epäillä, että opiskelija esiintyy päihtyneenä koulutuksessa tai työssäoppimisjakson aikana. Opiskelijan tulee pystyä osoittamaan päihteettömyytensä.
7.2. Terveydenhuollon ammattihenkilö voi luovuttaa oppilaitokselle kirjallisen johtopäätöksen päihdetestistä. Tätä tietoa saavat käsitellä vain ne, jotka valmistelevat tai tekevät päätöksen oppilaan kurinpidosta.
7.3. Koulutuskeskuksen on säilytettävä terveydentilaa koskevat tiedot erillään muista henkilötiedoista.
7.4. Koulutuskeskus vastaa 1 momentissa tarkoitetusta päihdetestauksesta aiheutuvista kustannuksista.
Vantaalla 27. päivänä elokuuta 2025
Johanna Huusko, Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen yksikönpäällikkö
Lue lisää aiheesta: Opiskelijaa koskevia sääntöjä