Mira

Mira oli aiemmin opiskellut pukuompelijaksi ja turvallisuusvalvojaksi. Työuraa on kertynyt 14 vuotta turvallisuusalalla mm. järjestyksenvalvojana ja vartijana. Ajatus lähteä opiskelemaan RSKK:n tutkintokoulutusta kypsyi edellisen työtehtävän myötä.

− Olen ollut useamman vuoden oikeustalolla vartijana, ja sieltä sitten syntyi ajatus lähteä opiskelemaan rikosseuraamusalaa. Itse asiassa eräs asiakas synnytti idean lähteä kouluun. Itseäni on kiinnostanut nähdä sekin, mihin konkreettisesti lähetämme asiakkaat käräjäoikeudesta.

Opiskelukokemuksessa Mira arvostaa hyvää yhteisöä sekä opiskeluryhmässä että työssäoppimispaikoissa. Koulussa ja harjoitteluissa saatu tuki on helpottanut suurta työmäärää.

− Opiskelussa ehdottomasti parasta on hyvät koulukaverit. Opettajat ovat ammattitaitoisia ja heidän puoleensa on aina voinut kääntyä asiassa kuin asiassa. Yllättävää koulutuksessa on ollut ehkä se, miten tiiviistä opiskelu on, paljon ryhmä- ja yksilötehtäviä ja kokeita.

− Työssäoppimisjaksoilla olen ollut ainoastaan Turun vankilassa. Kokemus yllätti positiivisesti, työyhteisö oli aivan mahtava. Ilman sitä olisi ollut hankalampaa, kun en tiennyt, mihin olen menossa ja miten asiat kuuluu tehdä. Ohjaajat olivat ammattilaisia ja helposti lähestyttäviä. Kiireessäkin he panostivat ohjaukseen, Mira kiittää.

Jatkosuunnitelmista Miralla on jo jonkinlainen ajatus.

− Olen miettinyt, että jatkaisin korkeakouluun tämän jälkeen, mutta katsotaan nyt, mitä aika näyttää. Työtkin varmasti maistuvat opiskelujen jälkeen ainakin jonkin aikaa.

− Ala sopii ehdottomasti avoimelle, rehelliselle, sosiaaliselle, helposti lähestyttävälle ja ennen kaikkea huumorintajuiselle sekä positiiviselle ihmiselle. Kannustan alalle kaikkia keitä vähänkin kiinnostaa. Alalla saa hyvän työyhteisön ja pääsee hyvään porukkaan.

− Itse koen työn myös merkityksellisenä, koska meiltä ei valitettavasti taida työt kuitenkaan loppua, Mira toteaa.

Palaa opiskelijatarinoihin.

Julkaistu 28.4.2022