Kai, blogi 4

Matkalla virkamieheksi –  Kooste-Kotka hiljenee

Opiskelu on nyt edennyt siihen pisteeseen, että arki rytmittyy tenttien, toiminnallisten kokeiden ja harjoitusten ympärille. Kalenteri on ollut välillä kuin pieni sotasuunnitelma: tentti siellä ja toinen täällä, välissä toiminnallinen koe ja heti perään uusi harjoitus.

Silti, kaiken kiireen ja paineen keskellä alkaa huomata, että tämä on juuri sitä, mitä varten tänne on tultu.

Sumuttimia, tarkastuksia ja Sörkän koivut

Helsingin vankilassa pääsimme harjoittelemaan aitojen OC-sumuttimien käyttöä. Reppu selkään, kaasupullot mukaan ja mars kohti Sörkkaa. Harjoitus oli yksi niistä hetkistä, jolloin ymmärsi, miten paljon tämä koulutus eroaa yksityisellä puolella toimimisesta. Tätä ei opita yrityksessä tai sivukoulussa — nämä opit kuuluvat virkamieskoulutukseen, jossa vastuu ja valta kulkevat yhdessä.

Sörkän takapihan koivut oli suojattu asianmukaisesti, eikä kenenkään tarvitse pelätä, että niitä olisi “kiusattu”. Mutta kyllä siinä vierestä katsellessa silmät kirvelivät hieman, kun muutama kurssilainen otti vapaaehtoisen suihkaisun paprikaa silmilleen.

Sellitarkastuksen harjoittelu ja toiminnalliset testit

Sellitarkastuksen harjoittelu toi hyvän vaihtelun luentopäiviin. Harjoitusselliin oli kätketty kiellettyjä tavaroita, ja meidän tehtävänämme oli löytää ne. Tekniikkaa en paljasta, mutta voin kertoa, että ryhmästä kasvaa nopeasti taitava joukko uusia vartijoita. Harjoitus jatkui myöhemmin toiminnalliseen kokeeseen ja henkilötarkastukseen. Itse sain toimia maalimiehenä.

Voimankäytön koulutus jatkui yhä tiiviimpänä. Nyt mukaan on tullut teleskooppipatukka ja etälamautin. Kyllä siinä ryhti nousi, kun lamauttimen sai ensimmäistä kertaa vyölleen. Altistuksen sai halutessaan ottaa vastaan, ja minä päätin ottaa. Viisi sekuntia tuntui pitkältä, kun virta kulki selkään. Kokemuksen tarkoitus oli kuitenkin tärkeä: ymmärtää, miltä se tuntuu, jotta tietää, mitä tekee ja milloin. Jos haluaa pitää äänen sisällään, kannattaa puhaltaa keuhkot tyhjäksi.

Vaikka ei huutaminenkaan häpeä ole, kipu tuntuu ja se on ihan luonnollista.

Hallintolakia, työehtosopimuksia ja Riseä koskeva koe oli niin tiukka, että se taisi tulla jo koko ryhmällä korvista ulos. Itse olen sitä koulukuntaa, joka ei kokeen jälkeen jää pöydissä analysoimaan, mitkä kukakin vastasi. Ne ruksit ovat jo paperissa, eikä mikään jossittelu muuta mitään.

Itse asiassa kerran kotiin päästyäni heräsin yöllä ja tajusin vastanneeni tyhmästi kysymykseen Risen tehtävistä. Voin sanoa, että uni ei enää sen yön aikana jatkunut kovin syvänä. Siitä huolimatta: analysointi kuuluu sinne, missä voi vielä vaikuttaa.

Yhteishenki tekee ryhmästä joukkueen

Porukasta on tässä vaiheessa tullut oikea joukkue. Jokaisen taustat ovat erilaisia, mutta meitä yhdistää samanlainen palo ja kiinnostus alaan. Hieno piirre tässä ryhmässä on se, että vaikka osalla on jo kokemusta alasta, kukaan ei pröystäile tiedoillaan. Kaikki ovat samalla viivalla. Kaikki oppivat ja kaikki jakavat. Yhteishenki on vahva, ja jokainen osaa tukea toisia — mutta yhtä tärkeää on myös oppia pyytämään apua. Kukaan ei jää täällä yksin.

Kaitsu 2.0 -projekti etenee, vaikka on sitä välillä tullut lepäiltyäkin urakalla. Sänky kuiskii välillä, että “Nyt ylös laiskamato”, mutta päivät käyvät sen verran vauhdilla, että lepoakin tarvitaan. Painoakin on tainnut tulla hieman lisää — kiitos kouluruoan ja sen lähisiipibaarin.

Mutta mitä väliä: kunhan jaksaa nauraa, liikkua ja opiskella, elämä menee eteenpäin.

Kilpi, käskyt ja kova loppukiri

Viimeiset viikot ovat käsillä ja RSKK hiljenee pian joulun viettoon. Loppukiri on ollut valtava, mutta samalla antoisa. Viimeiset kuviot on hiottu loppuviikkojen testejä ja kokeita varten, joukkojenhallintavarusteissa on hikoiltu ja kilven takaa on huudettu käskyjä. Pian edessä on ansaittu kolmen viikon loma, ja tammikuussa astun ensimmäistä kertaa virkapukuun harjoittelupaikassa. Katsotaan, jos saan sieltä myöhemmin teille vielä katsauksen siitä, mitä vartijan työ pitää sisällään arjen tasolla.

Mutta nyt Kotka kuittaa ja hiljenee. Kiitos jokaiselle kurssikaverille ja opettajalle. Teitte elämästäni tämän kolmen ja puolen kuukauden ajan ikimuistoisen.

🛑 Varoitus 🛑

Tästä eteenpäin kuljet vieraalla maalla. Hyppäät syvään kaninkoloon ja oma kova minäsi voi olla vaarassa. Jos jatkat lukemista, hyväksyt lämpöaallon, pehmeyden ja kaiken sen, mikä voi aiheuttaa oksennusrefleksin kovimmallekin vartijalle.

Viikon pysähdys

Ihastumisen hiljainen historia

Ihastuminen syntyy aina pienestä, katseesta, joka viipyy hetken liian pitkään,
sydämen äkkinäisestä nytkähdyksestä, joka tuntuu suurelta, ainutkertaiselta,
kuin maailma pysähtyisi kuuntelemaan.

Mutta maailma ei pysähdy.

Aika vierii eteenpäin omia teitään, kylmänä ja johdonmukaisena; ja historian suuret kaaret kulkevat ohi kuin tunnit toisiaan takaa ajaen.

Historia ei taivu yksittäisten sydämenlyöntien mukaan.
Se ei taltioi katseita, ei hetkellisiä hurahduksia, ei sitä pientä vapinaa, joka hiipii sydämeen, kun nimi ilmestyy ruudulle.

Silti juuri ihastuminen on se voima, joka muuttaa yksilön sisäisen kartan.

Se lämmittää huoneen, jossa kukaan muu ei ole, ja kirjoittaa tarinan ne sivut, joihin historiankirjat eivät yllä.
Se on mitätön ihmiskunnalle, mutta valtava ihmiselle.

Ja ehkä siinä on tämän tunteen koko salaisuus: että se ei koskaan pyydä maailmaa taipumaan,
se taipuu vain sydämeen — ja joskus se riittää.