AMK-tutkinto

Laurea–ammattikorkeakoulu ja Rikosseuraamusalan koulutuskeskus järjestävät yhteistyössä rikos-seuraamusalan koulutusohjelman (tutkintonimike: sosionomi - AMK). Tutkinnon laajuus on 210 opintopistettä ja opiskeluaika n. 3,5 vuotta. Nuorisoasteen haku toteutetaan vuosittain normaalisti yhteishaun kautta keväisin.

Suoritettuaan vankeinhoidon ammatillisia tutkintoja (perustutkinto, vankeinhoitotutkinto) voi hakea opiskelemaan aikuiskoulutuksena toteutettavaan tutkintoon, jolloin koulutuksen laajuus on 90-150 opintopistettä aiemmasta tutkinnosta riippuen. Työkokemusvaatimuksena on vähintään kahden vuoden työkokemus. Aikuiskoulutuksena suoritettavan tutkinnon kesto on noin 1½ - 2½ vuotta aiemmista opinnoista riippuen. Aikuiskoulutuksessa pyritään siihen, että opiskelu olisi mahdollista työn ohessa. Lähiopetusta Vantaan Tikkurilassa on noin 5 päivää kuukaudessa. Seuraava aikuiskoulutus alkaa tammikuussa 2010 (25 aloituspaikkaa). Haku siihen on syksyllä 2009. Valmistuneet sijoittuvat monenlaisiin esimies- ja asiantuntijatehtäviin vankeinhoidon ja kriminaalihuollon kentällä. Tutkinnolla voi hakeutua myös lähialojen ja erilaisten järjestöjen tehtäviin.

Vankeinhoidon ja kriminaalihuollon piirissä työskentelee jatkossakin myös muiden ammattikorkeakoulutasoisten tutkintojen suorittaneita henkilöitä, esimerkiksi kaupan ja hallinnon alan (tradenomit) ja sosiaali- ja terveysalan (sosionomit, sairaanhoitajat) tutkinnoista valmistuneita. Siten rikosseuraamusalan koulutusohjelma ei ole ainoa vaihtoehto rikosseuraamusalan tehtäviin pääsylle. Yksi  mahdollisuus on suorittaa edellä mainittujen muiden alojen ammattikorkeakouluopintojen lisäksi vankeinhoidon perustutkinto, jolloin alalle työllistymismahdollisuudet ovat varsin hyvät.

Katso myös:

 




Ajankohtaista täydennyskoulutuksessa

Perustutkinto

Ammattina vartija