Historiikki

Rikosseuraamusalan koulutuskeskus on kouluttanut vankeinhoitajia 30 vuotta - 31.12.2006 asti toimimme nimellä Vankeinhoidon koulutuskeskus

Rikosseuraamusalankoulutuskeskus (RSKK)/Vankeinhoidon koulutuskeskus (VHKK) on ainoana oppilaitoksena Suomessa kouluttanut vankeinhoitajia vuodesta 1976 lähtien.  30 vuoden aikana vankeinhoitoalan jonkin tutkinnon on suorittanut yli 2300 virkamiestä.


Eduskunta päätti tammikuussa 1976 Vankeinhoidon koulutuskeskuksen perustamisesta ja toiminta aloitettiin vielä samana vuonna. Ennen koulutuskeskuksen perustamista alan koulutusta annettiin vankiloissa, viimeksi miesvartijoille Riihimäellä ja Turussa sekä naisvartijoille Hämeenlinnassa.

VHKK:n toiminta alkoi Helsingissä Hämeentiellä, mistä siirryttiin vuonna 1979 Vesilinnankadulle Linnanmäen kupeeseen. Helsingistä koulutuskeskus muutti syyskuun alussa vuonna 1987 Keravalle Klondyke-taloon ja sieltä elokuussa vuonna 1995 Vantaan Tikkurilaan. Vernissakadulla vankeinhoidon koulutukselle saatiin ensimmäistä kertaa ajanmukaiset opetustilat, jotka ovat olleet käytössä 13 vuotta.

RSKK kouluttaa nykyisin 80 vanginvartijaa vuodessa sekä järjestää täydennyskoulutusta Vankeinhoitolaitoksen ja Kriminaalihuoltolaitoksen henkilökunnalle. Rikosseuraamusalan ammattikorkeakoulututkinto toteutetaan yhteistyössä Laurean kanssa. Syksyllä 2008 on käynnistetty yhteistyö Joensuun yliopiston kanssa.

Vuosina 1976-2007 VHKK/RSKK on kouluttanut noin 1960 vanginvartijaa ja yli 300 ylivartijaa. Lisäksi on koulutettu 110 ylempää virkamiestä ja vankilan johtajaa. Tutkintokoulutuksesta on valmistunut yli 2380 vankeinhoitajaa.

Vuosittain noin tuhat Vankeinhoitolaitoksen ja Kriminaalihuoltolaitoksen virkamiestä hankkii työhönsä uusia taitoja täydennyskoulutuksessa. Vuonna 2007 täydennyskoulutukseen osallistui 1365 henkilöä.

Vuodesta 1986 lähtien on järjestetty kuutisenkymmentä vartijan ammattiin valmistavaa vankeinhoidon perustutkintoa. Keskimäärin kymmenkunta prosenttia hakijoista on hyväksytty tähän koulutukseen. Vuonna 2007 hakijoita oli 553, joista 79 hyväksyttiin opiskelijoiksi.

Rikosseuraamusalan ammattikorkeakoulututkinto aloitettiin yhteistyössä Ammattikorkeakoulu Laurean kanssa vuonna 2002. Ensimmäinen rikosseuraamusalan sosionomi valmistui joulukuussa 2003. Vuosina 2002-07 rikosseuraamusalan koulutusohjelmasta on valmistunut 49 sosionomia.

Vankeinhoidon koulutuskeskuksessa on toiminut Vankeinhoitolaitoksen kirjasto, jonka nimi muutettiin 1.1.2007 Kriminologiseksi kirjastoksi. Tämä erikoiskirjasto toimii rikosseuraamusalan valtakunnallisena ja pohjoismaisena tietokeskuksena.

VHKK on tuottanut vuodesta 1977 lähtien osan omista oppimateriaaleistaan. VHKK/RSKK on julkaissut 1985-2007 noin 145 julkaisua, jotka ovat enimmäkseen alan tietokirjoja. Julkaisut käsittelevät myös vankien ja heidän omaistensa elämää ja vankilakulttuuria. Vankeinhoidon sanastoja on julkaisu englannin, ruotsin, saksan, venäjän ja viron kielellä.


Vankeinhoidon koulutuskeskuksella on ollut ja Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksella on strukturoitua yhteistyötä Pohjoismaiden, Viron ja Venäjän kanssa. USA-yhteistyötä on ollut viime vuosina, samoin yhteyksiä Italiaan, Ranskaan, Japaniin, Kiinaan, Namibiaan, Etelä-Afrikkaan, Skotlantiin ja Pohjois-Irlantiin. VHKK:n opiskelijat ovat tehneet opintomatkoja Ruotsiin, Tanskaan, Viroon, Venäjälle, Puolaan, Saksaan, USA:aan jne. Eurooppa-yhteistyötä on jonkin verran. Muutamia opettajia on ollut mukana virkamiesvaihdossa ja kansainväliseen yhteistyöhön ovat osallistuneet monet koulutuskeskuksen työntekijät. VHKK:ssa on myös koulutettu virolaisia vankeinhoitajia, joista osa on jäänyt työskentelemään Suomeen. Vankiloissa tarvitaankin monipuolista kulttuurien tuntemusta ja kielitaitoa, koska vangit tulevat monenlaisista etnisistä taustoista. Kaikki perustutkinnon opiskelijat opiskelevat englannin kieltä ja syksystä 2008 alkaen valinnaisena venäjän ja viron kieltä.

Vankeinhoidon koulutuskeskuksen johtajana toimi vuosina 1977-83 Pirkko Lahti ja 1983-2001 Aimo Myllylä. 1.8.2002 lähtien VHKK:n/RSKK:n johtajana on toiminut Hannu Kiehelä. Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksessa on 27 virkaa ja henkilökuntaa kolmisenkymmentä henkilöä (määräaikaiset mukaan lukien).

 

 

 




 

 

 

Toimintaamme liittyvien tahojen linkkejä:  
Oikeusministeriö  
Rikosseuraamusvirasto  
     



Ajankohtaista täydennyskoulutuksessa

Perustutkinto

Ammattina vartija